Iltasatu

9:39 PM

Elettiin kesäistä perjantai-iltapäivää vuonna 2001. Perjantai oli hieman spesiaalipäivä sillä oli naisen syntymäpäivä. Nainen toivoi illaksi jotakin kivaa tekemistä, ehkä johonkin hienoon ravintolaan kaksin syömään tai oikeastaan se vaan toivoi että mies tulisi kotiin ja toisi jonkun ihanan syntymäpäivälahjan ja kukkia. 


Nuorella parilla oli vissiin ollut puhetta joistakin lahjatoiveista. Nainen oli ehkä maininnut Anssi Kelan cd:n yhtenä toiveena, sillä olihan se Kela juuri noussut pinnalle ja joka radioasema sitä toitotti. Mies oli aina vähän ollut sitä mieltä että hänen naisellaan on paska musiikkimaku mutta ei se rakkautta haitannut.

Nainen odotti malttamattomana miestään kotiin ja kun ovi kävi nainen hyppäsi miehen kaulaan ja antoi kunnon suudelman. Mies riisui laukkunsa ja laittoi takin naulaan ja kaivoi laukustaan naisen syntymäpäivälahjan.

Naiselle ojennettiin cd:n mallinen lahja. Hiljaa mielessään nainen ehti kirota koko cd:n, sillä eihän hän ihan oikeasti ja tosissaan ollut pyytänyt mitään jonninjoutavaa Kelaa levyhyllyynsä. Noh, nainen kiitteli kiltisti lahjastaan ja alkoi hiljakseen repiä ruskeita kääreitä lahjan ympäriltä ja kiroili mielessään että "mikä mauton törppö mulla onkaan, aivan totaalinen tollo, ei tietoakaan romantiikasta". Mikä pettymys sillä sieltä kääreistä oikeasti löytyikin cd, mutta luojan kiitos se ei ollutkaan Kelan levy. 

Nainen ihmetteli ääneen ja käänteli ja väänteli levynkansia ja ihmetteli tätä todella outoa bändilevyä. Oli siinä miehellä pokassa pitelemistä kun nainen puhisi ääneen "Mikä bändi tää tämmönen kysymysmerkki bändi oikein on, eihän tässä koko levyssä ole mainittu edes bändin nimeä, saatikka levyn nimeä". Kauan se kääntely kesti ja vielä hölmömmäksi nainen tunsi itsensä kun avattuaan kotelon hän ei löytänyt sisältä lainkaan levyä. Nainen tunsi itsensä täydelliseksi idiootiksi ja ei ymmärtänyt tätä huonoa pilaa lainkaan. 


Sisäpuolella oli sentään teksti "Kiinnostaisko". Nainen oli suorastaan ihan pihalla ja oli valmis paiskaamaan koko levyn seinään sillä eihän hän tällästä lahjaa odottanut, jotain tyhjää cd-koteloa, Kelakin olisi ollut täss tapauksessa parempi. "Hitto mikä mies, tuommosta tolvanaa ainakaan loppuelämäkseni en huoli!!!": ajatteli nainen. 

Mutta laskettuaan cd:n kannnet pöydälle nainen huomasi jotakin rinkulan ympärillä, siinä kohtaa johon levy kiinnittyy. Samassa alkoivat kyyneleet virrata ja onnellisuuden tunne joka täytti sydämen, se oli valtava. Keskellä cd:tä kimmalsi pieni valkokultainen sormus; kihlasormus. Mies pujotti sormuksen naisen pieneen nimettömään ja kaivoi laukustaan toisen, isomman ja se pujoitettiin miehen sormeen. Se oli paras levy ikinä jonka nainen on saanut. "Olemme kihloissa"-soitto äidille ja seuraavana kesänä nuoripari juhli häitään. Edelleen tämä pari on erittäin onnellinen ja välillä kuin vastarakastuneet, makaavat kuin märät rätit joka ilta sohvalla kylkikyljessä. 

Tämä rakkaustarina jatkaa soittoaan soittimessa ikuisesti ja on paras levy ikinä. Hyvää yötä. 

  

  

You Might Also Like

5 kommenttia

  1. So romantic ♥ Mä niin ihailen ihmisiä, jotka osaa tän taitolajin! Oih, onnea!

    ReplyDelete
  2. Sally: välillä se osaa niin yllättää. Näkisitpä sen videon jonka sai 10 v hääpäivä lahjaksi.

    Irina: kiitos

    Mimura: on se vaan niin ihana

    Vekarus: eikö olekkin, kukkia en oo saanut enkä tarvikkaan ;)

    ReplyDelete

Kiitos kun kommentoit.

Popular Posts

Pena/Music