Itsenäisyyspäivä

10:27 AM

Mikä päivä olikaan, aikas täydellinen.
Muksut olivat mummilassa ja nukuimme miehen kanssa "melko" pitkään. Heräsin noin puolenpäivän aikaan ja mies vielä pikkusen myöhemmin. Edellinen ilta venähti pikkusen pitkäksi naisten ja yhden jokkerin kanssa joten on varmasti osasyynä siihen asiaan mutta en muista koska oikeasti oisin nukkunut niin myöhään. En moneen moneen vuoteen vaikka kuinka oisin juhlimassa käynyt. Mutta asiaan vaikuttaa vamasti myös työväsymys. Enkä tuntenut huonoa omatuntoa siitä että nukuin ja että päivästä meni tunteja "hukkaan" vain nukkuessa. Hyvä että lepäsin.

Muksut lähdettiin hakemaan mummilasta jossa saimme maittavan ruoan, saunan ja juustot, hedelmät ja kuoharit. Jostain kumman syystä tyydyin vain puolilasilliseen mutta mies tyytyi maitolasiin. 

Mutta nämä hellyyttävät eläimet, kisu ja kolme koiraa, ne ovat vaan meillekin niin rakkaita. Ihan huomaamatta niitä rapsuttaa korvan takaa vaikka kuinka kauan istuessaan sohvalla juhlia tuijottaen.  



Tämä isoin karvakaveri muuten tunkee aina syliin vaikka ei edes mahdukkaan.




Jouluksi nämä kolme kohnottajaa tulevat meille joulun viettoon. Mietin jo että kuinka korkealle pitää kinkku nostaa ettei se vaan heilahda parempiin suihin. Mutta näköjään tiskata ei tarvitse, koirat hoitavat sen homman.
  

You Might Also Like

0 kommenttia

Kiitos kun kommentoit.

Popular Posts

Pena/Music