Indiedays Inspiration day_ Helsinki

8:30 AM

Viikko on ollut aivan mahdottoman kiireinen ja vasta nyt ehdin käymään kuvat läpi ja keskittymään viime viikonlopun Indiedays blogitapahtumaan. Viikko on ollut siis niin hektinen, että  olin unohtanut välittää mm. yhdet kiitokset. Mutta nyt asia on kunnossa, tai sitten ei, toivottavasti kyllä.   



Mutta siis palataan viime lauantaihin. Voi helkkari minkälaisen viikonlopun Indiedays  oli meille järjestänyt. Keräännyimme Indiedaysin järkkäämiin päiväpippaloihin  Ravintola Sipuliin. Meille oli tarjolla luentoja, tuotteisiin tutustumista ja testaamista, workshoppeja, pientä purtavaa yms. Päivässä oli kyllä parasta, että sain vihdoinkin  tutustua lemppariblogien takana häärääviin tyyppeihin, vaihtaa ajatuksia, höpötellä asiasta joka ei tunnu toisesta ihan samantekevältä. Ihan huippupäivä oli. Ja Paikkana tämä Sipuli oli tosi hieno ja kaunis ja toimiva. 

Kuva lainattu Kertulta
 Väki oli suurimmaksi osaksi tosi nuorta bloggaajaa, mutta joukkoon mahtui myös upeita, aikuisten naisten sisustus,-lifestyle, ja muotibloggareita. Kuvassa edustusjoukkoa;   Go for it vol 2, Retromoderni, Sara , All I ever wanted is here, Rillan Koti, Country Sally,  Uusi Kuu ja Esmeraldas. Lainasin yhteiskuvan Modernisti Kodikkaan Kertulta. 


Tässä vielä ihania, kauniita ja taitavia bloggaajia: Go for it vol 2, Modernisti Kodikas, Uusi Kuu ja All I ever wanted is here.



Tapahtumasta löysin itselleni uuden, aivan älyttömän tyylikkään merkin, Object. Oisin voinut kotiuttaa vaatekaappiini koko rekillisen samantein.



Meillä oli mahdollisuuss testailla mm. Instrumentariumin kevään uutuuksia. Mallistosta löysin heti kahdet omaan nassuun sopivat aurinkolasimallit. Niin makeet oli molemmat ja niin erilaiset. 











Rillan ja Uuden Kuun makeet laukut.


Päivä oli niin hauska ja se puheen määrä, eihän se meinannut loppua lainkaan. Tapahtumasta kiirehdin Sallyn kanssa Burger Kingiin nopeasti syömään ja sitten hotellille valmistautumaan iltaa varten. Iltatapahtumasta minulla ei kuvia olekaan, kuin yksi onneton  selfie. Oli se iltatapahtumakin vaan aikas huikea. 


No kukas se päivällä kainaloon eksyi? Aikas herkullisen näköinen pariskunta ;),  verrattuna tuohon illan kavaljeeriin; Fakta Homman Aulis Kaakkoon :D Muuttuiko prinssini sammakoksi vaiko sittenkin toisinpäin :D



 Mutta joo, koko päivä oli todella upea ja mahtava ja ihana ja upee ja mahtava! Kiitos kaikille blogikollegoille,  kiitos Indiedays ja onnea vielä voittajille, olitte voittonne ansainneet. Ja Kiitos Seele ja Uhanadesign vielä kerran puvusta ja koruista, prinsessa sai prinssinsä ;) Kiitos!


You Might Also Like

6 kommenttia

  1. Olipa kiva postaus, tykkäsin.
    Kuvista välittyi hyvä fiilis.
    Makee tuo iltalook.
    Muuten, olen aina kuvitellut sinut vaaleaveriköksi tuon pienen blogiesittelykuvan perusteella.
    No, nyt korjaantui sekin harha.
    Hyviä Pääsiäispyhiä sinulle!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva kun tykkäsit ;) Meillä oli kyllä kiva päivä ja ilta. Normaalisti tukkani on maantienharmaa harmailla varustettuna, turvaudun väripurkkiin ;).

      Delete
  2. Hieno tapahtuma niin päivä kuin iltakin. Oli mageeta nähdä hei pitkästä aikaa! Ja toi sun asu oli huikee, wow!

    Mukavaa Pääsiäisen tarjoamaa minilomaa ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oli makeeta nähdä ja kukas se vasta tyylikkäänä liikenteessä olikaan kuin Sally <3
      Loma tulee tarpeeseen.

      Delete
  3. Voi, teillä on varmasti ollut kiva päivä ja kivat kemut! Kaunis tuo sun juhla-asu, kertakaikkiaan - täytyykin poiketa Seelassa joku päivä tsekkaamassa valikoima.

    Mukavaa pääsiäistä! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Pirita, Asu oli erilainen, ei heti tullut samanlaista vastaan. Mene ihmeessä tutustumaan, pian Seele avaakin uusissa liiketiloissa ja kenties pientä aleprossaa tiedossa lukijoilleni ;) Pysy kuulolla.

      Delete

Kiitos kun kommentoit.

Popular Posts

Pena/Music