Uusi perheenjäsen

Nyt on aika esitellä uusi perheenjäsenemme. 

Koiran nimi ei ole koira ;) vaan joku ihan muu. 


Olemme nyt viikon opetelleet elämään uuden perheenjäsenemme kanssa ja täytyy ihmetellä miten hienosti elomme on alkanut ja miten hieno koira perheeseemme saatiin. Se luottamus mitä nautimme molemmin puolin, on jotain ihan käsittämätöntä. En ole ennen tavannut mitään tällaista. Tämä alkoi ensi tapaamisesta lentokentällä keskellä yötä.  Lempipaikka koiralla on mamin kainalossa, vaikka hienon sängyn teetinkin koiralle. Koiramme on ns. rescue-koira ja täysin luottavaisin ja rohkein mielin uskalsin ottaa, sillä rokotukset yms. olivat kunnossa. 


Miten meidän ensimmäinen viikko on sitten sujunut? 

Pääsiäisenä oli onneksi pari vapaapäivää vielä jäljellä ja meillä oli aikaa olla koiran kanssa. Sitten alkoi arki ja minä lähdin moneksi tunniksi pois kotoa, mutta onneksi miehellä on vapaus tehdä töitä missä vain, niin hän jäi murun kanssa kotiin. Kehotin miestä olemaan niin kuin ei oliskaan. Mutta mitä tekee mies; lepertelee, antaa herkkuja, kantaa pedin työhuoneeseensa ja sitä rataa :D No niin, näinhän se koiruus oppii olemaan yksin. 


Olemme myös ehtineet tutustumaan koirapuistoon, jossa aluksi oli lievää varovaisuutta ja itsekkin olin varovainen, taisin jännittää enemmän kuin koira. En nimittäin ihan tiennyt miten toinen suhtautuu toisiin koiriin, vaikka minulle oltiin kerrottu että tulee hyvin toimeen toisten kanssa. Ja ei siinä mennyt paria minuuttia kauempaa kun irroitin remmin, heitin kepin ja  niin sitä sitten mentiin. Ja mentiin muuten niin mahdottoman lujaa muiden juostessa perässä. Ei kyllä kukaan tarhan kamuista meinannut saada tyttöämme kiinni. Tämä oli niin hyvä juttu, että menemme vielä monta kertaa uudestaan.


Yksi ilta lähdimme metsälenkille ja olimme (uhka)rohkeita ja päästimme koiran remmistä irti. Sikäli sekin jännitti niin jumalattoman paljon, koska tuossa turrissa on melkoinen metsästysvietti. Pelkäsin, että jos se näkee vaikka rusakon, niin en näe koiraamme enää. Mutta jälleen tulee esiin luottamus. Annoimme koiran mennä, mutta ei pois näköpiiristä. Ja kun koira oli riittävän kaukana, komensin takaisin. Ja makupalalla, rapsutuksin ja kehuin palkitsin, kun tämä tuli käskystä luokseni. En ole voinut kuin ihmetellä, miten tottelevainen ja hieno koira meille oltiin suotu. Koko paketti on kyllä aivan mahtava ja perhe aivan myyty. 


Miehen ehto oli koiran ottamiselle, että aviovuoteeseen ei ole mitään asiaa, mutta kuinkas kävikään. Aamuisin kun herään, vilkaisen vasemmalle, siinä rötköttävät mies, tyttö ja koira, kaikki somassa rivissä ja jos hyvin on asiat niin koiran käpälät saattavat olla esim. tytön päällä halimassa. Koira kyllä sujuvasti antaa aamupusuja jokaiselle ja jos pikkusen peitteen kulmaa raottaa, niin tapahtuu pikasukellus.


Mutta viikon aikana tehdyt eroahdistustuhot:

2 mamin kengät riekaleina, muiden kengät saaneet olla rauhassa
1 pisut matolla
herkkupala varastettu pöydältä
3 remmiä poikki kun olimme ulkohommissa ja koira muutaman metrin päässä


Ja ei mitenkään liity eroahdistukseen, mutta koira hotkas lautaselta tytön ruoat suoraan pöydästä, kun tytär meni pienoiselle jäähylle kesken ruokailun. 

Viikkoomme on siis mahtunut paljon ja monta ihanaa vuotta on meillä edessä tämän ihanuuden kanssa. Mutta on meillä vielä paljon opeteltaavaakin. Mutta olemme rakastuneet.

Comments

  1. Ihan mahtavuutta! Rakastettava karvaturri :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sitä se nimenomaan on, rakastettava!

      Delete

Post a Comment

Kiitos kun kommentoit.