Mustat petuniat pihassa taas



Tämän postauksen piti ilmestyä jo aikaa sitten, mutta unohdin, joten se tulee nyt.
Viime kesänä metsästin näitä sametinpehmeitä, upeita, mustia petunioita. Ajoin niiden takia viime vuonna melkein sata kilometriä. Melko pimeetä hommaa yksien kukkien takia, mutta se kannatti. Sattumalta näin naapurini istuttavan niitä eräs lauantaiehtoo ja kysäsin sitten, että oisko hän sattumoisin ostanut niitä jostakin lähempää. No olihan hän ja ihan helkkarin hyvä puutarha löytyikin, ihan mukavan matkan päästä kotoa. Miten silmät ummessa sitä kulkeekaan kulmillaan ;). Noh, nyt on tämä puutarha tiedossa ja sinne varmasti suuntaan joka kesä, niin kauan kuin täällä asumme vaikka se viime kesänenkin oli erittäin loistava tarha, en vain enää osaisi mennä sinne. 


Mopo lähtee kukkakaupoilla usein aina lapasesta, mutta tänä vuonna tein ostoksia melko harkiten. Aina tulee kuitenkin mietittyä, että mikä on maksimisumma, jonka voisin sijoittaa kesäkukkiin.  Tykkään, että pihallamme on kukkia ja vähän erilaisia, joten olen kyllä myös valmis sijoittamaan euroja. Reilu satanen meni. Onko se sitten paljon vai vähän. No, siinä on miehen chili- ja yrttiostoksetkin samassa kuitissa ja vähän multaakin.
Lauantaina paistoi kerrankin aurinko, niin oli pakko ikuistaa kukkiani ilta-auringon loisteessa. Yritit ovat loman aikana päässeet kukkimaan, ei se haittaa koska kukat ovat kauniita.





Mutta onneksi kesäkukkani ovat kaikki vielä hengissä ja rehottaa oikein kunnolla, vaikka on niin kylmää ollutkin. Jos eivät olisi hengissä, niin satasen sijoitus harmittaisi. Viime vuonna raekuuro vei kaiken. Koska tänne saapuu kesä?


Comments

  1. Upeat mustat kukat! :)

    Pitääkin heti kysäistä, että mistä tuollainen lähistöllä sijainnut hyvä puutarha löytyy?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nämä ovat todella upeat ja leviää ja valoittaa kivasti kukka-altaan. Tämä puutarha on Pirkkalan lentokentän lähettyvillä Jokilan puutarha.

      Delete

Post a Comment

Kiitos kun kommentoit.