Toipilas

Saimme viikolla huonoja uutisia eläinlääkäriltä.  Koiramme tassu tarvitsee kipeän operaation, sillä palttoside on kokonaan poikki oikeasta takatassusta. "Voi perse", oli ensimmäinen ajatus ja toinen, että "tili tuli tili meni!" Tietää monen viikon lepoa tuollainen leikkaus. Se onkin helppoa toiselle, joka pomppii ja kieppuu ilosta kun tulemme kotiin ja tykkää vetää pihassa ja koirapuistoissa tuhatta ja sataa. Nyt nämä kaikki ilot on menetetty moneksi viikkoa.


Tassu leikattiin perjantaina ja pääsimme kotiin jo muutaman tunnin päästä. Ensimmäinen yö oli ihan tuskainen. Koira itki ja valitti krapulaansa ja kipua, minä hoivasin ja valvoin vierellä. Viikonloppu onkin mennyt koiraa hoitaessa. Toisen käpälä on aivan kokonaan paketissa ja liikkuminen on todella hankalaa. Yhtään ylimääräistä tassunaskelta ei saa ottaa, eli pissalle ja takaisin. Takaisin kannetaan sylissä. Tassu on kuin puupökkelö, jota hän raahaa mukanaan ja kolisee. 


Ensi viikolla on ensimmäinen lastan vaihto ja olemme kyllä tilanteeseen nähden pärjänneet erittäin hienosti ja koira malttaa kyllä levätä. Virikkeinä toimivat puruluut ja oma rakas apina-lelu. Myös yhteiset istumahetket sylikkäin ulkosalla ja samalla nauttien raikkaasta syysilmasta.


 Olemme saaneet jo pusuja, hännänheilutuksia ja selkulleen kellahduksia. On se meille vaan niin rakas, että kaikkemme teemme että Daisy saadaan kuntoon. Ja onneksi ruoka maistuu.


Toivon kuitenkin, että nämä viikot menevät nopsaan ja tassu paranee toivotusti. Daisy tietää onneksi olevansa kipeä ja tietää että hänellä on mami, isi, L ja E, ketkä huolehtivat hänestä ja luottamus välillämme on suuri. Vielä kun saisimme tämän arjen rullaamaan. Onneksi miehen työssä kannustetaan kotitoimistoa, se helpottaa.

Comments

  1. Voi kun ihan sydäntä riipaisi lukea toisen kärsimys. Kyllä lemmikit ovat niin rakkaita. Toivottavasti hauveli malttaa lepäillä niin tulisi kerrasta kuntoon ja saisi sitten taas telmiä mielinmäärin. Tsemppiä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Toinen on kuitenkin niin reipas. Yrittää konkata tavalliseen tapaansa pöydän allekin kun ruokailemme, mutta kyllä hauhau lepäilee, kun tietää olevansa kipeä. Kiitos <3

      Delete
  2. Voi itku. Kovasti paranemisia sinne! ♥

    ReplyDelete
  3. Pikaista paranemista pikku potilaalle!

    ReplyDelete
  4. Pikaista paranemista ! hengessa mukana kahdeksan tassun voimin ! Ps. joko pian habitare arvonnan voittajat julkaistaan ? - keijukainen-

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos. Arvonnan voittajat on julkaistu.

      Delete

Post a Comment

Kiitos kun kommentoit.