Habitare 2014

Lauantaina Teurastamolta kiidettiin Habitareen. Aikataulu oli tiukka, kun minun piti olla alkuillasta Kalevan uimahallin pihassa poikaa hakemassa kilpauintireeneistä. 
Saavuimme Messukeskukseen klo 15 aikoihin. Kamat lehdistökeskukseen ja sitten osastoja katselemaan. Sattumalta vastaan tuli lasten leikkihuone ja tytär halusi mennä sinne. Sehän sopi äidille, sillä varmasti jo Teurastamon reissu oli melko raskas pikkuiselle, vaikka mukava. Mulla oli tiukka 1,5 h aikaa kiertelyyn.
Suunnistin ensimmäisenä sisustuksen pientavara osastolle muutamia tuttuja esillelaittajia morjestamaan. Kaikkia en valitettavasti ehtinyt moikata ja onneksi kauppakin näytti käyvän. Ahead- aluetta en ehtinyt näkemään kuin ihan minivilauksen, samoin jäi muutamia osastoja väliin, kun aika vain loppui kesken.  



Messujen pienin osasto, yhdessä Mum's ja Kotilaituri. Suolasaippua lähti testaukseen.



Mattorakkaus. Maija Louekarin Rauha.



Castelbel


Zinoti


Valona. 
Elina Mäntylän suunnittelemat koivuhimmeli- korvakorut voittivat Folkista Poppia 2014 Käsityö- ja muotoilualan suunnittelupalkinnon. Voittaja valittiin 169 kilpailijan joukosta.


Studio Hilpeän hienot laatat.



Polkka Jam. 
Nyt tiedän jo yhden joululahjan.


Saana ja Olli


Teemu Järvi Illustrationsin hienot eläimet.


Maricken. 
Tyttö puhuu nyt iskää ympäri ja räpsytteelee silmiään.


Harlequin


Marimekko


Anni Pitkäjärven kotialttari ;)


Think Today.
 Wuff's ruokakuppiteline. Tämä moderni kuppitellinki tulee koirallemme.


Loiste- kalustemallisto. 
Helena Karihtalan suunnittelema mallisto. 
Hieno ruosteenväri ja peilin lokerikot.


Pasi Paakin suunnittelema X-pöytä ja penkki. 
Ihanan puhdaslinjainen muotokieli.


be &liv
 Blossom- valaisin


Iittala

Parit uudet jutut ja tutut tulivat antina tästä reissusta. Ehkäpä myös uusia yhteistyökuvioita luvassa, joulu jo pikkusen vilahti puheissa. 

Comments