Energian säästäminen

Yhteistyössä IKEA

IKEA otti minuun yhteyttä ja pyysi mukaan kestävän kehityksen yhteistyöhön. Minulla oli kunnia olla mukana tässä yhteistyössä, sillä vain viisi bloggaajaa minun lisäkseni valittiin kertomaan miten kannamme kortemme kekoon kestävän kehityksen puolesta ja olisiko jossakin kohtaa jotain parannettavaa. Lisäksi osallistuimme valoinstallaatioiden julkaisutapahtumaan muutama viikko sitten, kukin bloggaaja omalla paikkakunnallaan.

Kun suunnittelimme taloamme ja sen ratkaisuja, selvää oli että talostamme tehdään energiatehokas. Se tarkoitti mm. lämmitysmuodon valintaa, parempia ikkunoita, varaavaa takkaa ja valaistusta. Valaistuksen suunnittelu on iso homma ja erittäin olennainen osa kotia. Valaistus kun vaikuttaa moneen asiaan, kuten turvallisuuteen ja viihtyvyyteen. Erilaisten valaisimien ja lamppujen avulla kodista saa kutsuvamman ja kodikkaamman. 


Kun saimme talon valmiiksi, oli LED- lamppujen hinnat vielä sen verran korkeita, että joka paikkaan niitä ei ollut varaa laittaa. Olemme pikkuhiljaa vaihtaneet lamppujamme energiatehokkaisiin ja kestäviin LED- lamppuihin, jotka takaavat pienemmän sähkölaskun. LED- lamput kuluttavat nimittäin noin 85 % vähemmän kuin hehkulamput ja käyttöikä on jopa 20 vuotta. LED- lamppujen hinnat ovat nykyään erittäin kilpailukykyisiä. IKEA- tavaratalot myyvät  nykyään vain ja ainoastaan LEDARE LED- lamppuja, joiden paloaika on 25 000 tuntia, joten lamppuja ei todellakaan tarvitse olla usein vaihtamassa. Nyt viimeistään vaihdamme kaikki loputkin hehkulamput LEDARE LED- lamppuihin ja katsotaan miten se tulee näkymään sähkölaskussa.

Le Klintin The Joker valaisimen sisällä on LEDARE led- lamppu
Ledit tarjoavat myös suunnittelijoille aivan uudenlaisia mahdollisuuksia valaisinsuunnitteluun. IKEA- mallistossa on sekä led-lamppuja että kekseliäästi muotoiltuja led-valaisimia, joiden sisään lamput on integroitu.


Meillä on ollut työn alla yläkerran kylpyhuone ja se valmistuikin vihdoista viimein tällä viikolla. Ja tietenkin valaistus piti miettiä kohdilleen. Suunnittelussa oli otettava huomioon, että valaisimet ovat IP 44 -luokituksen omaavat. Löysimmekin sopivat ÖSTANÅ- valaisimet  IKEA- tavaratalon valikoimista ja otimme  niitä kaksi kappaletta. Sähkömiehemme viritteli ne STAVE -peilin kanssa yhdeksi kokonaisuudeksi. Näin me saimme meitä tyydyttävän ja mukavan näköisen ratkaisun hieman hankalaan tilaan.

STAVE- peili ja ÖSTANÅ- valaisimet
ÖSTANÅ- valaisimet luovat hyvän valon meikkaamista ajatellen, vaikka kylppäri taitaa enempi olla pojan valtakuntaa, kuten koko yläkerta. Nämä lamput sisältävät jo itsessään ledit ja ne eivät ole vaihdettavissa. Mutta jos lampuille lupaillaan noin 20 vuoden ikää, niin ehkä silloin en tyydy vaihtamaan vain lamppuja ;)

Jos nyt mietit, että haluat vaihtaa kodin lamppusi ledeihin, niin IKEA -tavaratalon asiantuntevan henkilökunnan avulla löydät sinun vanhoihin valaisimiin varmasti sopivan vaihtoehdon. Sinun ei siis tarvitse luopua vanhoista valaisimistasi. Pienillä teoilla on suuri vaikutus.

Läjä LEDARE LED- lamppuja.
Kestävä kehitys käsittää myös paljon muutakin kuin ledit ja mihin itse vielä enemmän haluaisin kiinnittää huomioita on lajittelu, vaikka aikas hyvin se talossa onkin järjestetty. Nyt nauttimaan uudesta kylpyhuoneesta ja valosta, sillä tähän asti siellä oli vain työmaavalo.

Comments